Maahanmuuttajataustaisten lasten opetus; arjessa nähtyä ja koettua

Erilaisten kielten sorinaa, venäjää, arabiaa, viron kieltä ja montaa muutakin kuulin taas eilen ruokalassa. Luokan uusi oppilas kysyi luokkakaveriltaan mistä sinä olet kotoisin? Vastaus oli, että Suomesta 😊. Tämä oppilas on kantasuomalaisesta perheestä, yksi luokan kolmesta sellaisesta. Olen päässyt seuraamaan asuinalueiden ja sitä kautta koulujen oppilasaineksen eriytymistä työpaikoillani. Olen työskennellyt 30 vuotta pääkaupunkiseudun kouluissa opettajana, erityisopetuksen puolella, joten minulla on aika pitkä perspektiivi tähän muutokseen. Tällä hetkellä työskentelen kahdessa hyvin erilaisessa koulussa. Toinen on kerrostalovaltaisella alueella ja toinen omakotitalovaltaisella alueella.  Asuinalueet ovat voimakkaasti eriytyneet asukkaidensa taustan perusteella. Oppilasainekseltaan koulut ovat sen myötä hyvin erilaisia. Ensimmäisenä mainitussa koulussa alkuopetuksen oppilaista on yli 80 % maahanmuuttajataustaisista perheistä ja toisessa koko koulussa juuri päinvastoin alle 20 % maahanmuuttajaperheistä. Eli haasteet ja mahdollisuudet ovat ihan erilaiset verrattaessa näitä kouluja keskenään.

Haasteet eivät johdu siitä, että oppilaat olisivat suhteessa haastavampia käytökseltään vaan yksinkertaisesti heikosta suomen kielen taidosta.  Erityisen lisänsä tuovat kuitenkin kotimaidensa turvattomissa olosuhteissa ja pakolaisleireissä eläneet traumatisoituneet lapset. Koulussa, jossa opetan valmistavan opetuksen oppilaita eli suomea vähän puhuvia ykkösluokkalaisia, tehdään juuri niin hyvää työtä kuin annetuilla resursseilla on mahdollista. Ja vielä vähän enemmänkin, opettajat ovat hyvin sitoutuneita työhönsä. Työ on kuitenkin todella uuvuttavaa ja siksi toivoisin päättäjien ymmärtävän ne erityistarpeet, joita tällaisissa kouluissa oppilailla on. Juuri näiden asuinalueiden kouluihin, tiedän näitä olevan pääkaupunkiseudulla ainakin muutamia, pitää tehdä taloudellisia satsauksia. Asuinalueiden eriytymiseen pitää jatkossa puuttua ajoissa mutta nyt näille kouluille voidaan antaa helpotusta taloudellisilla panostuksille.

Seuraan hieman sivusta kollegoideni haastavaa työtä, minulla ei ole omaa ryhmää vastuullani. Esimerkiksi luokan oppilailla saattaa olla keskenään hyvin erilaiset lukujärjestykset, arkipäiväinen haaste. Luokanopettajan työ on moninkertainen jo lukujärjestyksiä laadittaessa, sillä usein 20 oppilaan luokassa on kymmenkunta erilaista lukujärjestystä. Vielä nytkin marraskuussa ensimmäisten luokkien opettajien pitää tarkistaa päivittäin milloin kukin lähtee kotiin tai muille tunneille. Tähän vaikuttavat esim. kotikielten ja eri uskontojen tunnit. Uskonnon opetukseen toivoisikin kaikille yhteistä elämänkatsomustiedon tyyppistä oppiainetta. Näin uskonnon opetus olisi nykyiseen käytäntöön verrattuna enemmän yhdistävää kuin erottavaa.

Vielä suurempi ja oppilaiden edistymistä vaikeuttava asia on suomenkielisen tuen puuttuminen ryhmästä. Opettaja on, niiden muutaman suomenkielisen oppilaan ohella, ainoa joka pitää yllä suomenkielistä puhetta, siis oikea oppista ja monipuolista. Kaikki varmaan ymmärtävät, että oppilaiden suomenkielen kehitys on hitaampaa tällaisessa ympäristössä. Opettaja joutuu mukauttamaan opetustaan monella tavalla. Se lisää työmäärää ja sen vuoksi joudutaan etsimään uudenlaisia tapoja. Esimerkiksi kaikki oppimateriaali olisi hyvä havainnollistaa kuvamateriaaleilla. Kekseliäisyyttä tarvitaan ja sitä onneksi kollegoillani on. Mutta kuinka kauan he jaksavat, sitä kysyn tässä työnohjaajankin roolissa?

Mitä toivoisin näihin kouluihin? Pienemmät opetusryhmät auttaisivat opettajia tekemään työnsä paremmin. Se motivoisi koulutetun henkilökunnan hakeutumista näihin kouluihin ja auttaisi koulujen opetushenkilökuntaa jaksamaan vaativaa työtänsä paremmin.Työnohjauksestakin olisi tällaista työtä tekeville opettajille hyötyä, sen avulla voitaisiin tukea työssäjaksamista monipuolisesti. Näissä kouluissa pitäisi olla riittävästi S2-opetusta eli niitä opettajia, jotka ovat erikoistuneet suomen kielen opettamiseen maahanmuuttajataustaiselle oppilaille. Moniammatillinen yhteistyö pitäisi toimia joustavasti niin maahanmuuttajatyötä tekeviin tahoihin ja sosiaalitoimeenkin. Kouluihin tarvitaan opettajien lisäksi myös muita ammattilaisia. Koulunkäyntiavustajien määrää pitäisi lisätä huomattavasti. Opettajat hyötyisivät lisäkoulutuksesta liittyen kielitietoiseen opetukseen ja eri kulttuurien tuntemukseen. Kulttuurien kirjo ja eri kansalaisuuksien näkyminen henkilöstössä edistäisi varmasti lasten ja heidän perheidensä kotoutumista.

Seuraan kollegoideni työskentelyä läheltä, se herättää minussa suurta kunnioitusta. Vahva halua toimia oppilaiden ja koulun parhaaksi on opettajien tavoite. Tunnen ja näen, että kollegoillani on hyvää tahtoa auttaa oppilaita mutta nykyiset resurssit ovat riittämättömät. Jokainen meistä haluaa tehdä työnsä hyvin. Tällä hetkellä koen, että me emme pysty niin tekemään.  Toivo paremmasta tulevassa auttaa jaksamaan, jospa mekin saisimme niitä resursseja, joita oikeasti tarvitsemme?  Riittävä tuki niin kouluissa kuin päiväkodeissakin auttavat maahanmuuttajaperheiden lapsia oikeasti integroitumaan yhteiskuntamme jäseniksi. Oikein kohdennetuille resursseilla se on mahdollista.

Teksti: Eeva Ruuska, toimintaterapeutti, sosionomi/amk, työnohjaaja, STOry
Facebook: Vankaksi-kasvun tueksi