Sukupuolitietoinen opetus, kokemuksia ja pohdintaa
Esille on nostettu myös Opetushallituksen ohjeistus asiaan liittyen http://www.oph.fi/download/173318_tasa_arvotyo_on_taitolaji.pdf. Keskustelu sisältää paljon tunteita. Esille nousee myös vastarintaa ja kysymys siitä tarvitsemmeko sukupuolitietoista opetusta ja ohjeistusta siihen.
Olen käytännön työssäni tutkinut ja pohtinut
asiaa, toimin resurssiopettajana kahdessa ykkösluokassa pääkaupunkiseudulla. Tänä syksynä vastaani tuli eräs tilanne, joka pysäytti minut ja näin ollen jäin asiaa miettimään. Tämä
oli tuokio, jossa oppilaat leikkivät laululeikkiä. Leikissä poikia kehotettiin
pokkaamaan ja tyttöjä niiaamaan. Sain seurata tilannetta
hieman sivusta. Oivalsin tuossa hetkessä tervehtimismuotojen erilaisuuden ja
eri arvoisuuden. Miksi olemme opettaneet pojat pokkaamaan ja tytöt niiaamaan,
miksi? Turhaa erottelua myös siltä kannalta, että se vaikeuttaa sukupuoleltaan
epävarman tai epätietoisen lapsen elämää. Ja miksi meidän pitäisi tuolla lailla
opettaa tyttöjä ja poikia, ketä se palvelee? Itse en löytänyt tuolle yhtään ainutta hyvää perustelua.
Miten usein puheessani huomaankaan käyttäväni erilaisia,
sukupuolittumista tukevia ilmaisuja. Tarkkana saan olla, jotten erottelisi
poikia ja tyttöjä sukupuolen perusteella. Lapsillahan ei ole lähtökohtaisesti
mitään syytä ajatella, että tytöt ja pojat tarvitsisivat erilaista kohtelua tai
opetusta. Se on meidän aikuisten ongelma ja siitä meidän pitää ottaa vastuu.
Siihen myös sukupuolitietoinen opetus pyrkii. Se auttaa meitä aikuisia
huomaamaan ne kohdat, joissa erottelemme lapset sukupuolen perusteella. Kyse ei
ole lainkaan siitä, että saavatko tytöt olla tyttöjä ja pojat poikia. Tärkeintä
olisi, että me kasvattajat olisimme tietoisia siitä, että voimme tehdä asian
toisin.
Suurin osa toiminnastamme on vanhempiemme, opettajiemme ja yhteiskuntamme normituksesta nousevia tapoja toimia. Voimme pysähtyä ja arvioida mikä tuossa opitussa tavassa ajatella ja toimia on tähän aikaan ja hetkeen sopivaa. Esimerkiksi jostain syystä tytöt ja pojat ovat olleet aikoinaan eri liikuntaryhmissä, ei tullut kuuloonkaan, että sitä olisi voinut harrastaa yhdessä. Nyt tuokin on muuttunut eikä kukaan enää kyseenalaista sekaryhmien olemassa oloa. Samoin aiemmin pojat olivat puutöissä ja tytöt käsitöissä. Tänä päivänä se tuntuu aika merkilliseltä jaottelulta.
Sukupuolitietoinen opetus ja kasvatus vaatii meiltä aikuisilta herkkyyttä ja kykyä kohdata jokainen lapsi omana yksilönään, ainutkertaisena ja ainutlaatuisena. Ennen kaikkea ihmisenä, ei niinkään tyttönä tai poikana. Työ koulussa on elämänmakuista ja vaihtelevaa. Minusta on hienoa, että saan tehdä töitä niin tyttöjen kuin poikienkin kanssa. Haluan kuitenkin tehdä työtäni sukupuolitietoisella otteella. Annetaan lasten kasvaa ilman paineita meidän aikuisten tavasta olettaa tyttöjen olevan tietynlaisia ja poikien tietynlaisia. Tasa-arvoinen, sukupuolia erottelematon opetus on lasten oikeus, siihen meidän kaikkien olisi kasvattajina hyvä pyrkiä. Jospa sen myötä oppisimme arvostamaan toinen toisiamme, ensisijaisesti ihmisiä.
Eeva Ruuska
toimintaterapeutti
sosionomi/amk
työnohjaaja
Facebook: vankaksi-kasvun tueksi
Kommentit
Lähetä kommentti