Kouluisäntä vai vartija, kumpi sopii paremmin kouluyhteisöön?

Havahduin tähän aiheeseen luettuani entisen kollegani jakaman paikallislehden jutun. https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/703101-maire-63-sai-tylyn-kohtelun-kaupungin-yhtio-heittaa-arvostetun-kouluisannan-pihalle.

Artikkeli koskee erästä yli 30 vuotta kouluisännän työtä tehneen Vantaan kaupungin työntekijän kohtelua muutosvaiheessa, jossa kouluisännät ovat muuttuneet vartijoiksi. Tämä muutos on käynnistynyt 2016 ja on meneillään parhaillaan kaikissa vantaalaisissa kouluissa. Minäkin olen sen huomioinut mutta useammassa koulussa työskentelevänä ymmärsin vasta äskettäin mitä tämä muutos kouluissa tarkoittaa.

Kouluisännät ovat vastanneet kokonaisvaltaisesti koulujen kunnosta, huolehtimalla pienistä korjaustöistä itse ja kutsuen tarvittaessa ammattilaiset paikalle isompia korjaustöitä varten. He ovat olleet saatavilla kun lukot ovat reistailleet, lamput vaatineet vaihtoa ja auttaneet muiden teknisten laitteiden kanssa. Piha-alueet ovat pysyneet siisteinä ja liukkaat kohdat ovat olleet hiekoitettuina tarvittaessa. He ovat olleet olennainen osa kouluyhteisöä ja heillä on ollut jokaisella omalla persoonallisella tavalla tärkeä aikuisen rooli oppilaillekin. He ovat olleet osa sitä pysyvyyttä, jota jokainen lapsi ja nuori tarvitsee tunteakseen olonsa turvalliseksi.

Nyt nämä kouluisännät on koulutettu pikavauhtia ”vartijoiksi”. Heidän läsnäolonsa kouluissa on muuttunut jokapäiväisestä vähemmälle eli kouluissa ”vartija” on paikalla joka toinen päivä. Tehtävänkuvat ovat muuttuneet. Piha-alueiden siivous kuuluu heille enää seinien vierustoilta, muut alueet tulee siivomaan toinen porukka, koulun väelle hieman kasvotonkin joukko. Työvaatetuskin on muutettu mustanpuhuvaksi, vain aseet puuttuvat järjestyksenvalvojien asua ajatellen.

Minä olen hämmentynyt tästä muutoksesta. En ole vakuuttunut, että muutos lisää kouluväen turvallisuudentunnetta. Muistan itse vieläkin vahtimestari Keijon ja talonmies Eeron omasta keskikoulustani ja lukiostani. Tämä parivaljakko huolehti niin rakennuksen kunnosta kuin meidän oppilaidenkin ojentamisesta koko tuon ajan eli minun kohdallani 9 vuotta. Tämä ei ole nostalgioimista vaan tiedostan sen olleen omalta osaltaan turvallista ja mukavaa kasvavalle lapselle.

Eräs jututtamani ”vartija” kertoi, ettei hän koe olevansa vartija vaan haluaisi edelleen toimia kouluisäntänä. Hieman hymyillen hän totesi vaaran uhatessa poistuvansa paikalta yhtä nopeasti kuin muutkin. Muutaman päivän koulutus ei hänen mukaansa ole tehnyt hänestä pätevää ”vartijaa”. Kouluisännän työhön hän tuntee olevansa koulutettu ja pätevä. Ja nythän voisi ajatella, että mikseivät nämä henkilöt irtisanoudu, ei ole helppoa kun ikä lähenee jo kuuttakymppiä.

Ensisijainen syy miksi kirjoitan aiheesta on oppilaiden turvallisuudentunne kouluyhteisössä, vaikka tämä tulee vaikuttamaan rakennusten kuntoonkin. En näe millään lailla tämän henkilöstörakenteen muutoksen lisäävän turvallisuudentunnetta. Jo se, etteivät luultavasti nämä vartijatkaan koe kouluja enää samalla lailla ”omiksi” tulee vaikuttamaan heidän toimintaansa. On sula mahdottomuus oppia tuntemaan tuhannen oppilaan joukko edes jollain lailla henkilökohtaisella tasolla. Irrallisuus ja tunne siitä, ettei kuuluu yhteisöön, tulee vaikuttamaan näiden aikuisten asennoitumiseen. Minä kavahdan jo ammattinimikettä ”vartija”. Se luo turhia uhkakuvia tilanteessa, jossa niitä ei tarvita yhtään lisää.

Tässä muuttuvassa, kiihkeä rytmisessä maailmassa lapset ja nuoret tarvitsevat rakenteita, jotka luovat heille turvaa. Meidän aikuisten tulisi pitää siitä huolta heidän puolestaan. Lyhytnäköiset, säästöjä hakevat rakenteelliset muutokset pitäisi tutkia eritoten juuri turvallisuusnäkökulmasta. Tämän hetken säästöt, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten hyvinvointiin, tulevat maksettaviksi tulevaisuudessa korkojen kera.

Teksti:
Eeva Ruuska, toimintaterapeutti, sosionomi/amk, työnohjaaja STOry

Facebook: Vankaksi-kasvun tueksi